maanantai 2. joulukuuta 2013

Finsk brød - Suomalaiset pikkuleivät

 
 
Kokeilin ensimmäistä kertaa leipoa tanskalaisia pikkuleipiä, jotka nimensä mukaan ovat saaneet vaikutteita Suomesta. Tai niin ainakin luulisi. En ainakaan ihan samanlaisia pikkuleipiä tunne Suomesta, mutta se marsipaanin puuttuminen on ainakin epätanskalaista. Nämä ovat kerrassaan suussasulavia ja kylläkin muistuttavat joitakin suomalaisia pikkuleipiä.
 
Ohjeen poimin Tanskan dansukkerin sivuilta mutta lisäsin vaniljaa, se antoi ihanaa lisämakua.
 
4½ dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
200 g voita
 
munanvalkuaista
raesokeria
mantelihaketta
 
Sekoita jauhot, sokeri ja voi taikinaksi. Pyörittele taikinasta sormenpaksuisia tikkuja, jotka leikataan 4-5 cm pitkiksi pätkiksi. Voitele osat valkuaisella ja ripottele päälle raesokeria ja mantelihaketta. Paista uunissa 200 asteessa n. 10 min ja anna jäähtyä ritilän päällä. Säilytä kuivassa ilmatiiviissä kulhossa.
 


perjantai 22. marraskuuta 2013

Tyrniä maantäydeltä

En ole pitkään aikaan ehtinyt päivitellä blogia perheenlisäyksen takia, mutta tässä hieman tunnelmia Tanskan länsirannikolta, josta kävimme hakemassa vitamiineja talvea varten.

 
 
Tämä pikkuinen kylä on täynnä tyrnipuskia ja tänä vuonna sato oli selvästi viime vuotta runsaampi. Saimme poimittua kaksi kassillista tyrninoksia ja niistä riitti irtotyrnejä pakastimeen sekä 2 litraan tyrnihyytelöä.
 
 
  
 

 


tiistai 21. toukokuuta 2013

Paprika-avocadosalaatti


Ohje:

1 rasia rucolaa
2 tomaattia
½ kurkku
1 pitkulainen paprika
1 avocado
2 rkl kurpitsan siemeniä
reilusti hyvää kovaa alppijuustoa

Pilko tomaatit, paprika, kurkku ja avocado. Aseta rucola vadille ja aseta pilkotut kasvikset päälle. Ripottele kurpitsan siemenet ja isoja paloja juustosta salaatin päälle. Tarjoile.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Nopeat juustoiset valkosipulikermaperunat


 
Nopea lisuke syntyy pakasteperunoista, kermasta ja juustosta sekä oman maun mukaan lisätyistä mausteista ja yrteistä.
 
Ohje:
 
hieman voita vuoan voiteluun
pussillinen pakasteperunoita viipaleina
1 kokonainen valkosipuli hienoksi leikattuna
reilusti emmentaljuustoa raasteena
½ tl raastettua muskottipähkinää
tuoretta timjamia tai rosmariinia tarpeen mukaan
suolaa ja pippuria
½ l ruokakermaa
 
Lado puolet pakasteperunoista voidellun vuoan pohjalle, lisää raastettua juustoa, puolet valkosipuleista sekä mausteita. Tee seuraava kerros saman kaavan mukaan. Kaada lopuksi kerma vuokaan ja paista n. 190 asteisessa uunissa tunnin verran.

Svinkløv badehotel - ruokaa Tanskan parhaalta kokilta

Nyt pitkän helluntaivapaan aikana ehdimme käydä yhdessä Tanskan parhaista rantahotelleista (badehotel), Svinkløv Badehotel. Paikka, joka huokui rentoa ja rauhallista menoa. Siellä mieli kyllä lepäsi. 
 
Hotellin keittiössä häärii parhaillaan Tanskan parhaaksi keväällä valittu kokki, Kenneth Hansen, joka vuonna 2010 valittiin myös Pohjoismaiden parhaaksi. Tässä hieman tunnelmakuvia niin ruoista kuin hotellistakin. 
 
 

Hotelli sijaitsee Pohjois-Tanskassa, Fjerritslevin kylässä.

Hotellissa on monia eri ruokailu- ja oleilusaleja ja niillä jokaisella on nimi sisustuksen värin mukaan. Lounas syötiin keltaisessa salissa.
 
 
 
 
 
Lounaaksi nautimme tanskalaisen lounaan leivän ja päällisen kanssa. Leivät olivat tietenkin hotellin oman leipurin tekemää.
 

Kalapihvit remouladen, maustekurkkujen ja sitruunan kera


Itsesavustettu lohi sitruunapyreellä ja ...
... salaatilla ja rapeilla ruisleivillä


Iltapäiväkahvi ja kakku nautittiin liilassa olohuoneessa. Svinkløv  on tunnettu saksanpähkinäkakustaan ja hyvää se olikin.
 
 
Päivällinen tarjottiin sinisessä ruokailuhuoneessa, josta oli näkymät merelle.
 
 
Ruokalistan ensimmäiseltä sivulta pystyi lukemaan, että alue on Stressitöntä-aluetta,  joten jos oletat ruoan tulevan nopeasti, voit lähteä kaupungille syömään. "Varaa aikaa nauttiaksesi näkymistä ja anna meille aikaa tehdä ruokanne rakastavalla huolella."
 
 



 

Päivälliseksi hotellissa voi valita omansa Svinkløv-menyn, Merellisen menyn ja vihreän menyn väliltä. Meny vaihtelee päivittäin tarvikeaineiden tarjonnan mukaan. Vierailupäivänä merellinen meny tarjosi seuraavaa:
 
Alkupala: Kevyesti valmistettua pikkupääkampelaa, pikkusalaatteja, tillipyrettä ja ilmavaa majoneesia
 
 
Pääruoka: Kokonaan paistettua rauskunsiipeä parsakaalilla, hevospavuilla ja täyteläisellä kastikkeella

 
Juusto: Valikoima tanskalaisia Unika juustoja, aprikooseja ja oliiveja
 
 
Jälkiruoka: Sitruunaa rapeilla suukoilla, jäätelöä ja kreemiä

 
Aamupala oli tarjolla vaaleanpunaisessa salissa ja se kruunasi olomme hotellissa. Itsetehtyjä leikkeleitä, hilloa, leipää, mysliä ja kanelikierteitä. Niillä eväillä oli hyvä lähteä jatkamaan matkaa.
 
 

 


perjantai 17. toukokuuta 2013

Barbegue-maustettu naudan sisäfile grillissä

 
Grillikausi on tältä keväältä avattu, vaikka ulkona ei vielä voikaan syödä. Sitä kaihoisasti odotellen, vaikka Tanskassa ulkonasyömiset on melkein laskettava yhden käden sormilla, niin viileää illalla joskus on ettei siellä tarkene, kesälläkään. Ainakaan täällä lännemmässä. Mutta tässä yksi lämmittävä liharuoka joka tuo ainakin kesän mieleen.
 
Ohje:
 
pala naudan sisäfilettä
 
Marinadiin:
3 rkl fariinisokeria
2 puristettua valkosipulia
2rkl chilikastiketta 
2rkl teriyaki-kastiketta
2 rkl vettä
 
Tee marinadi ja anna lihan marinoitua siinä 1-2h. Ruskista liha grillissä suoralla lämmöllä ja sen jälkeen paistomittarin kanssa epäsuoralla lämmöllä 35-40 minuuttia tai kunnes mittari näyttää 67 astetta. Leikkaa paloiksi ja tarjoile.
 

Pad thai - thaimaalainen pikaruoka


Yksi Tanskan varmasti suosituimmista ruokaohjelmista on Spise med Price, eli Pricen veljekset, jotka tekevät ruokaa. Se näkyy ymmärrykseni mukaan myös Ylen FST 5:lla.

Yksi jaksoista käsitteli thairuokaa, joten varsinkin sitä jaksoa tuli katsottua sillä silmällä, josko sieltä löytyisi jokunen uusi resepti. Ja löytyihän sieltä, tämä maukas ja tulinen Pad Thai. Todellinen pikaruoka, jota ei tarvitse edes hakea ravintolasta.

Ohjeessa voi olla erikoisempiakin thaitarvikkeita, mutta kyllä ateriasta saa maistuvan, vaikka kaikkea ei käytäkään.

Ohje 4 henkilölle:

n. 150g keitettyjä riisinuudeleita henkilöä kohti
öljyä paistamiseen
1 tl hienoksi leikattua galangaa (en käyttänyt tällä kertaa)
2-4 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
2 tl hienoksi leikattua valkosipulia
1 hienoksi leikattu chili (siemeniä mukaan maun mukaan)
1 rkl chiliöljyä (en käyttänyt tällä kertaa)
7-10 tiikerirapuja henkilöä kohti
3-4 rkl soijakastiketta
3-4 rkl kalakastiketta
2tl tamarind-pastaa (en käyttänyt tällä kertaa)
6 rkl raakoja maapähkinöitä, pilkottuna ja pannulla paahdettuna
(käytin cashew-pähkinöitä)
1 rasia pavunituja
3-4 dl palmusiirappia (käytin normaalia siirappia)
1-2 nippua kevätsipuleita pieneksi leikattuna
1 kananmuna henkilöä kohti

Leikkaa ja paloittele kaikki ennen kuin aloitat mitään muuta - ja lopuksi riisinuudeleiden päälle kaadetaan kiehuva vesi. Ne kypsyvät muuta ateriaa valmistettaessa.
Paista valkosipulit, (galanga), inkivääri ja chili kuumassa öljyssä. Lisää ravut ja paista niitä 1-2 minuuttia. (Lisää tamarind-pasta).
Vedä ruoka wokissa sivuuna ja lisää kananmunat keskellä paistumaan. Muista sekoitella, jotta ateriaan kehittyy kananmunan paloja.
Lisää keitetyt nuudelit. Sitten soija, kalakastike, chiliöljy, (palmu)siirappia ja idut. Muista sekoitella nopeasti kokoajan, jotta säilytät ainesten tuoreuden.
Lisää lopuksi leikatut kevätsipulit ja tarjoile pähkinöiden kanssa.

Jos kielitaito riittää, tai haluat muuten vaan nähdä miten ruoka tehdään, pääseet jaksoon tästä.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Pinaattinen katkarapurulla


Rakastan testata ihanalta kuulostavia reseptejä, mitä netti on täynnä. Tällä kertaa kokeilin maku.fi-sivun ohjetta pinaattisesta katkarapurullasta. Todella maukas iltapala tai vaikkapa lounas.

Taikina
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
5 dl kevytmaitoa
3 kpl munaa
150 g pinaattia (pakaste)
1/4 tl valkopippuria
Täyte
200 g tuorejuustoa (rasvaa 6-11 %)
4 rkl tuoretta tilliä (hienonnettuna)
1 rkl sitruunamehua
2 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
500 g katkarapuja (pakaste)
 
Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Valmista taikina. Yhdistä kulhossa jauhot ja suola. Vatkaa joukkoon puolet maidosta. Kun seos on tasaista, lisää loppu maito, munat ja sulatettu pinaatti. Mausta seos pippurilla.
Vuoraa uunipannu leivinpaperilla ja kaada taikina pannulle. Paista 200 asteessa 20 - 30 minuuttia, kunnes pinta on tasaisesti ja kauniisti ruskistunut.
Kumoa kypsä pohja leivinpaperille ja anna jäähtyä.
Valmista täyte. Sekoita tuorejuustoon tilli tai ruohosipuli, sitruunamehu, sokeri, suola ja pippuri. Levitä seos täysin jäähtyneelle pohjalle. Lisää päälle sulatetut ja talouspaperilla kuiviksi painellut katkaravut. Kääri levy kääretortun tapaan rullaksi leivinpaperin avulla. Nosta katkarapukäärö jääkaappiin odottamaan tarjoilua.
Leikkaa katkarapurulla viipaleiksi ja tarjoa ranskankerman ja hyvän vihreän salaatin kanssa.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Kasvislasagne


Kasvislasagne on aina yhtä maukas illallinen, jonka kyytipojaksi tuoretta ciapattaa, nam. Tässä ohje kasvistäytteeseen, jota voi käyttää jauhelihätäytteen sijaan lasagnen ohjeessa, johon ohje täällä.

Ohje:

1 sipuli
4 valkosipulin kynttä

1 kesäkurpitsa raasteena
4 porkkanan raaste
170g tuoreita herkkusieniä
1 tlk tomattimurskaa
kourallinen tuoretta timjamia
1 tl kuivattua basilikaa
suolaa ja pippuria


Paista sipulit ja herkkusienet pehmeäksi pannulla ja lisää raasteet pataan. Lisää tomaattimurska ja ja mausteet. Anna hautua 20 minuuttia tai niin kauan kunnes liika neste on haihtunut pois.

 

Tonnikalahampurilainen

 
Kokeilin ensimmäistä kertaa tonnikalapihvin tekoa tonnikalapaloista ja niistä tuli todella maukkaita.
 
Ohje 2 pihville:
 
1 prk tonnikalapaloja öljyssä
1 kananmuna
suolaa ja pippuria
barbeguemaustetta
chilimaustetta
öljyä paistamiseen
 
Valuta tonnikalapalat ja sekoita niihin muna ja mausteet toivotun vahvuuden mukaan. Muotoile taikinasta kaksi pihviä ja paista öljyssä muutama minuutti molemmilta puolilta. Tarjoile hampurilaisen välissä.
 
 
 
 
 

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Paistettu piikkikampela


Kierreltyämme Glyngøren satamassa, ostimme mukaamme tuoretta piikkikampelaa, pighvar på dansk. Piikkikampela on erittäin arvostettu kala ja täytyy kyllä mainita että se vei jalat alta. Maku oli sanoin kuvaamaton ja kalan koostumus ihanan kiinteä. En tiedä jos sitä saa Suomesta tuoreena ostettua, mutta suosittelen ehdottomasti maistamaan!
 
Myymälä, jossa asioimme on hyvin tunnettu simpukoiden myyjä, Glyngøre Shellfish. Olen ymmärtänyt, että he vievät kuuluisia simpukoitaan ihan Espanjaan ja Ranskaan asti. Viimeksi kaupasta mukaan lähti ravunsaksia, niistä ja sataman tunnelmasta lisää vanhemmassa postauksessa.
 
Ohje:
 
Piikkikampelan fileitä
öljyä ja voita paistamiseen
suolaa ja pippuria mausteeksi
 
Paista kalat kuumalla pannulla muutama minuutti, kunnes kalat ovat saaneet väriä, mausta ja tarjoile heti esimerkiksi hollandaise kastikkeen ja parsan kanssa.
  

lauantai 11. toukokuuta 2013

Stjerneskud - Tanskan ehkä paras lounas


Eräänä keväisenä päivänä poikkesimme lounaalle Pinenhus-ravintolaan, joka sijaitseen Limfjord vuonon rannalla, Glyngøressä.

Tämän ihanan lounasleivän päällä on katkarapuja, säilykeparsaa, rucolaa, kaksi punakampelan filettä; yksi friteerattu ja yksi voissa paistettu ilman paneerausta, mausteena thousand island kastiketta, tuoretta kurkkua, tomaattia, sitruunaa ja mätiä. NAM!


Karibialainen banaanikakku


Kokeilin tätä ihanaa banaanikakkua, jossa yhdistyvät eksoottiset maut ja tuoksut. Resepti löytyi mindo.fi sivuilta ja voin vain suositella.


8 henkilölle
150 g Margariinia
3 banaania
1 dl Siirappia
1 Limen mehu
2 rkl rommia
100 g Spelttijauhot
2 dl Vehnäjauhoja
3 tl Leivinjauhetta
2 tl Vaniljasokeria
1 tl Kanelia
1 tl Kardemummaa
2 dl Kookoshiutaleita

Valmistusohjeet:
1. Kuori ja pilko banaanit (ja soseuta ne jos et käytä seuraavaan vaiheeseen sähkövatkainta). Vatkaa sekaisin margariini, banaanit, siirappi, limen menu ja rommi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja yhdistä margariinivaahtoon, sekoita tasaiseksi.
3. Levitä taikina voideltuun jauhotettuun piirasvuokaan ja paista 200 asteessa puolisen tuntia.
4. Ripottele päälle kookoshiutaleita ja tarjoile joko sellaisenaan tai soijavaniljajäätelön kanssa.

torstai 9. toukokuuta 2013

Supermysli




Jotta minun päiväni käynnistyisi hyvin ja varmistaakseni kylläisyyteni lounaaseen asti syön aina kunnon aamupalan. Tämä super mysli pitää nälän loitolla suuren pähkinä- ja siemenmäärän takia.
Tällä ohjeella tulee 1kg mysliä (mukailtu kirjasta Superfood-Helena Nyblom).
 
Ohje:

1dl hunajaa
2½ dl vettä
4rkl rypsiöljyä
5dl kaurahiutaleita
5dl ruishiutaleita
1dl vehnäleseitä
1dl kurpitsan siemeniä
2dl auringonkukan siemeniä
1dl murskattuja manteleita
1dl murskattuja hasselpähkinöitä
1dl murskattuja saksanpähkinöitä
1dl murskattuja pellavan siemeniä
2dl rusinoita
 
 Sekoita kuivat ainekset rusinoita lukuunottamatta. Lisää nesteet kuiviin aineksiin ja sekoita hyvin. Kaada leivinpaperille uuninpellin päälle. Paista uunin alatasossa 200 asteessa n. 30min, sekoita muutaman kerran jottei se pala.  

Lisää rusinat vasta muiden aineiden jäähdyttyä.
Säilytä mysli ilmatiiviissä rasioissa.





Itämaiset broilerinnuijat


Rakastan mausteista ruokaa ja tälla kertaa kokeiluun broilerinnuijien mausteeksi lähti tuoretta inkivääriä, reilusti valkosipulia ja chiliä siemenineen.

loraus öljyä
800g broilerinnuijia
1 chili, maun mukaan siemenet mukaan
reilusti valkosipulia
maun mukaan tuoretta inkivääriä raasteena
suolaa ja pippuria
1 tlk kookosmaitoa

Sekoita kaikki ainekset kookosmaitoa lukuunottamatta ja anna niiden maustua jääkaapissa noin 2-3 tuntia. Kaada broilerinnuijat marinadin kanssa uuninvadille ja kaada kookosmaito mukaan. Paista uunissa 225 asteessa n.25 min. Tarjoile riisin ja wokattujen kasvisten kanssa.

Popcakes



Ensimmäinen kokeiluni Popcakesien maailmaan, ja oli kyllä kivaa puuhastelua. Pieni tyttärenikin oli hyvin mielissään pääsiessään kokeilemaan popcakesien koristelua ja varsinkin maistelua.

Lisäsysäyksen kokeiluunin sain lahjaksi saamastani kirjasta Kakkutikkarit.

Tein nämä heidän kakkuohjeella ja koristeeksi sulattelin candy smeltsejä. Tikkareiden teko sujui hyvin, mutta ainoa vaihe mihin tarvitsee harjoitusta on candy smeltsien sulattelu ja siihen öljyn lisääminen, jotta suklaa ei jäykisty liian paljon. Varsinkin jos haluaa tehdä moniraidallisia popcakeseja.  

Pakkasin popcakesit elintarvikkeisiin sopivaan sellofaaniin, jotta ne säilyvät jääkaapissa hikoilematta montakin päivää. Aivan ihana lahja,vaikka jollekin pikkuprinsessalle tai prinssille tai kuten minä vein muutaman mukanani töihin pienimuotoiseen kokoukseen.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Lampaankaretta

Pääsiäistä päästiin viettämään tänä vuonna Suomessa ja se aloitettiin hakemalla lampaankaretta paikallisilta pääsiäismarkkinoilta.

Lampaankare oli paikallista luomua, joka oli käyskennellyt jossain lähialueilla, ja täytyy sanoa että maukasta oli. Lihoissa oli myös ihanasti rasvapinta jäljellä joten se antoi ihanaa mehevyyttä ja makua. Marinoin ne kahdella eritavalla ja tässä ohjeet.

2 x 1 kg lampaankaretta

Marinadi 1:
5 valkosipulin kynttä
2 rkl lakritsisiirappia
Rosmariinia (mieluiten tuoretta)
Suolaa ja pippuria

Viillä kareiden rasvapuolelle ristikko. Sekoita ainekset keskenään ja sivele marinadi kareiden päälle. Anna marinoitua huoneenlämmössä parisen tuntia.

Marinadi 2:
5 valkosipulin kynttä
Rosmariinia (mieluiten tuoretta)
Suolaa ja pippuria
Oliiviöljyä

Viillä kareiden rasvapuolelle ristikko. Ripottele suola ja pippuri kareiden päälle, lisää rosmariini ja valkosipuli ja hiero ne päälle. Lorauta öljyä kareiden päälle ja anna marinoitua huoneenlämmössä parisen tuntia.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Laita paistomittari päädystä kareen keskikohtaan. Laita kareet kahteen eri astiaan (jako marinadeihin), kaada hieman vettä uunivuokiin ja lisää kuumaan uuniin. Anna paistua kunnes mittari näyttää 55 astetta, ota kareet uunista ja peitä ne foliolla ja anna vetäytyä noin 10 minuuttia.

Kastike:
1 dl kermaa
Suolaa ja pippuria

Kaada neste uunivuoista kulhoon ja poista pinnalle kertynyt rasva. Siivilöi jäljelle jäänyt neste ennen kuin kaadat sen kattilaan. Kuumenna neste, suurusta ja lisää hieman kermaa. Lisää suolaa maun mukaan.

Leikkaa kareet luiden välistä annoksiksi juuri ennen tarjoilua.









perjantai 22. maaliskuuta 2013

Päiväkodin synttärimuffinssit


Taas oli aika juhlia toista lasta päiväkodissa, ja makeana lisänä juhlissa tarjottiin näitä banaanimuffinseja, ja koristeena buttercream sekä M&M suklaarakeita. Ohje täällä.